Kokeilin tehdä tälläistä valkosuklaa lakkapiirakkaa. Piirakka oli kyllä minun mieleeni. Maistuu varmasti lakkojen ystävälle. Tätä ohjetta voi kokeilla jonkun muunkin marjan kanssa esim. mustikan tai vadelmien. Pohjan ohje oli minun mielestäni todella hyvä makeaan piirakkaan.
Pohja: | ||
300 | g | margariinia |
2½ | dl | sokeria |
2 | munaa | |
5 | dl | vehnäjauhoja |
1 | dl | perunajauhoja |
2 | tl | leivinjauhetta |
Täyte: | ||
7-8 | dl | paseerattuja lakkoja |
1½ | tlk | kermaviiliä |
100 | g | valkosuklaata sulatettuna |
2 | munaa | |
1½ | dl | sokeria |
1 | tl | vaniljasokeria |
Laita uuni lämpiään 200 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää munat yksitellen. Lisää vaahtoon jauhot varovasti. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pohjaa uunissa noin 13-15 min. Levitä lakat tasaisesti esipaistetulle pohjalle. Yhdistä kulhossa täytteen muut ainekset ja valuta seos lakkojen päälle. Paista vielä noin 15 min. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkausta. Koristele sulatetulla valkosuklaalla.
VINK VINK: Pohjan taikinaan tai täytteeseen voi laittaa myös valkosuklaata.