Olen alusta lähtien tilannut koristeelliset kakut -lehtä ja olen saanut lehtien mukana erilaisia leivonnaisten koristeluvälineitä. Joitakin olen vähän käyttänyt. Nyt kokeilin erilaisia koristeluleikkureita ja tein marsipaanista tähtösiä, kukkasia ja lehtiä. Omin kätösin myös väsäilin muutaman ruusun. Ehkäpä harjotus tekee mestarin ;-)
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Mustikkaunelma täytekakku
Tähän kakkuun tein 6 munan kakkupohjan. Väliin laitoin kuningatar-rahkaa ja kuohukermaa, itse tehtyä mansikkahilloa ja mustikoita. Kakun kostukkeena käytin vaniljamaitoa. Päällystin kakun kuohukermalla ja koristelin tuoreilla mustikoilla.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Pulla-lauantai
Työpäiväni vastapainoksi päätin jälleen hyödyntää yleiskonettani ja päätin tehdä perinteisiä voipullia.
Jotta leipominen ei pääsisi käymään liian helpoksi, huomasin että kaardemumma on ihan loppu ja jauhojenkin riittävyys on siinä ja siinä. Noh maidon jo lämmitettyäni ja hiivan pienittyäni päätin mennä ja lainata äidiltäni kyseiset tarvikkeet.
Tein tällä kertaa vain 0,5 l taikinan. Taikinasta tuli 22 kpl voipullia. Taikina vatkaantui erinomaisesti yleiskoneessa, mutta jauhoja olisin voinut laittaa hieman enemmän taikinaan. Jotta siittä olisi tullut jämäkämpää. Tähän ohjeeseen lisäsin vähän jauhojen määrää.
Pullataikina:
0,5 l käden lämpöistä maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1-1,5 rkl kaardemummaa
1 muna
n. 13 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Muut tarvittavat aineet:
1 muna
voita
hienoa sokeria
Ohje:
Lämmitä mikrossa maito kädenlämpöiseksi. Murenna ja sekoita joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kaardemumma ja muna. Laita kulho yleiskoneeseen ja laita osa jauhoista joukkoon ja laita yleiskone päälle 3 teholle (tai vaivaa käsin taikinaa). Vaivaa taikina oikein hyvin. Lisää hiljalleen loputkin jauhot joukkoon. Laita ennen viimeisiä jauhoja voi taikinan joukkoon ja vaivaa hyvin. Kun taikina on valmista, laita taikina nousemaan vedottomaan paikkaan liinan alle ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
Leivonta:
Kaada taikina /taikinaa leivinlaudalla ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Tee taikinasta pitkämäinen pötkö ja leikkaa siittä sopivan kokoisia paloja ja pyörittele niistä pyöreitä pullia. Laita pullat pellille ja kohota.
Kun pellillä olevat pullat on hyvin kohonnut, niin voitele ne munalla pullasutia käyttäen. Paina voinappi pullan keskelle ja laita voinapin päälle hienoa sokeria. Paista pullia 225 asteisessa uunissa n. 12 min. Kunnes pullat ovat saaneet kauniin kullan ruskean värin.
Viime kesänä leivoin synttärijuhliin mansikkakakun. Oli oikein hyvän makuista.
Pohja
6 munaa
3 dl sokeria
1tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
Täytteeksi
Kuningashilloa
kuohukermaa
vaniljarahkaa
mansikoita
Pursotus
Vispikermaa
tomusokeria
väriainetta
Koristeet:
Marsipaanikukkia ja lehtiä
torstai 24. lokakuuta 2013
Hankin itselleni valmistumislahjaksi kauan haaveilemani OBH Nordican hercules yleiskoneen. Päätin sitä sitten kokeilla näin vapaa päivän kunniaksi ja pyöräytin 1 l sämpylätaikinan. Taikinan valamistumisen jäläkeen, en voi muuta toreta, jotta aivan loistava kone! Miksei minulla ole tälläistä ollut jo aikaisemmin. Siinä se taikina teki tuloaan ja minä välillä lisäilin aineksia joukkoon. Ja hyvin jaksoi kone pyörittää taikinan. Taikina oli juuri sellaista, kun pitääkin. Sämpylöitä tuli kaikkiaan 45 kpl tästä litran taikinasta.
Taikinaan laitoin:
Kaurapuuroo/velliä
Vettä
Suolaa
Maitoa
Kuivahiivaa
Siirappia
Vehnäjauhoja
Paisto: n. 225-250 asteessa ja n. 12-15min.
Taikinaan laitoin:
Kaurapuuroo/velliä
Vettä
Suolaa
Maitoa
Kuivahiivaa
Siirappia
Vehnäjauhoja
Paisto: n. 225-250 asteessa ja n. 12-15min.
Valmistuin hiljattain kahden vuoden aherruksen jälkeen lähihoitajaksi. Valmistumista tuli juhlittua useampaan otteeseen viikon aikana. Tein myös kaksi täytekakkua juhliini. Toisesta en muistanut ottaa ollenkaan kuvaa, mutta tässä toisesta kakusta kuva.
Pohjana 7 munan täytekakkupohja
Kostukkeena on 4dl jaffaa
Täytteenä on kermaa, mustikka-vanilja rahka, päärynärahkaa, mansikoita, mandariinia sekä kuningashilloa.
Kuorrutus on kuohukermaa, tomusokeria ja vaniljacreemijauhetta.
Koristeena marsipaanikukkaset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)