Mutta vaikeuksien kautta voittoon ja mielestäni kakusta tuli lopulta aika kävyn näköinen. Tässä ohjetta kakkuun:
Käpykakku
Pohja
6 munaa
3 dl sokeria
2 dl venhäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kakun kostutin
4 dl vettä
0,5 dl sokeria
rommiaromia maun mukaan
Keitä sokeri ja vesi kattilassa kunnes sokeri liukenee veteen. Anna vesi-sokeri seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja sekoita sitten joukkoon haluamasi määrä rommiaromia.
Täyte
Vadelmahilloa ja tai vadelmamarmeladia
Voikreemi
250 g voita
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
kaakaojauhetta oman maun mukaan
Kiehauta sokeri ja vesi niin, että sokeri liukenee veteen ja
anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vaahdota voi vatkaimella vaaleaksi
vaahdoksi. Lisää jäähtynyt sokerivesi ohuena nauhana voivaahtoon ja sekoita vielä hetki vatkaimella. Lopuiksi mausta
kreemi kaakaojauheella.
Kakun kokoaminen
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja täytä kuin täytekakku. Kostuta, levitä voikreemi ja sitten hillo. Kun kakku on täytetty ja koottu, leikkaa kakkupohjan reunoista soikeat palat pois ja laita ne kakun päälle ja muotoile kakusta kävyn muotoinen. Levitä lopuksi voikreemia täytetyn pohjan päälle.
Kuorrutus
1 pötkö vaaleaa marsipaania
kaakaojauhetta
tomusokeria
Vaivaa marsipaania ja laita joukkoon kaakaojauhetta ( itse laitoin n. 1,5-2 dl). Vaivaa, kunnes marsipaani on värjäytynyt ruskeaksi. Kauli marsipaanista ohut levy. Tarpeeksi iso, jotta se riittää kakun peittämään. Leikkaa ylimääräiset marsipaanit pois kakun ympäriltä ja siisti kakkulautanen. Leikkaa lopuksi kakkuun vekkejä saksilla. Pidä saksia vaakatasossa ja upota niitä hieman marsipaaniin ja klipsase. Lopuksi vielä vähän tomusokeria sirotellaan siivilän läpi kakun pinnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti